perjantai 1. elokuuta 2014

Kass Morgan: The 100 (The Hundred #1)


Kävipä päivänä muuanna niin, että luin Yöpöydän kirjat -blogista kehuja The 100 -tv-sarjasta, joka sattumoisin perustuu Kass Morganin samannimiseen kirjaan (Hodder, 2013). Minäpä sitten varasin kirjan kirjastosta ja valikoin osaksi kesälukemistoani. Ajattelin opuksen tarjoavan sopivan kevyttä scifiä lomapäivien ratoksi.

"We're clearing out the detention center today. A hundred lucky criminals are getting the chance to make history." The corners of his mouth twitched into a smirk. "You're going to Earth."

Ihmiskuntaa on kohdannut ydintuho ja viimeiset ihmiset asuvat suurehkolla avaruusasemalla. Paluu maapallolle on kuitenkin toiveissa ja jotta planeetan kunnosta saataisiin tietoa, lähetetään maankamaralle 100 kuolemaantuomittua teini-ikäistä ranteissaan elintoimintoja mittaavat rannekkeet. Kirjan kertojista matkalle pääsevät fiksu Clarke, Clarken perässä pinkonut senaattorin poika Wells ja siskoaan suojelemaan lähtenyt Bellamy. Myös Glass oli alunperin mukana retkueessa, mutta onnistuu viime tipassa hyppäämään pois kyydistä ja pakenemaan takaisin kotiin.

Ideatasolla The 100 on oikein oivallinen. Teinit matkalla mahdollisesti vielä säteilypitoiselle maapallolle muistuttaa jonkinlaista Lost- tai Beauty Queens -skenaariota. Maapallolla oleiluun keskitytään kuitenkin varsin vähän, sillä ison siivun kerronnasta vievät henkilöhahmojen kertomat takaumat, joilla valotetaan sitä miten itse kukin tähän lievästi sanottuna haasteelliseen tilanteeseen päätyi.

Kerronnan suhteen opus pärjää oikein hyvin. Morgan kirjoittaa vetävästi ja vaikka GoodReadsin arvioissa höykytetään kirjailijaa juoniaukkojen vuoksi en itse niinkään nyt keskittynyt siihen että miten ihmeessä tällainen jättimäinen avaruusalus on saatu kiertoradalle lillumaan. Mikä sen sijaan pisti silmään, ehkä osin myös GR-tekstien ohjaamana, oli se että pääsääntöisesti kirjan henkilöhahmot ovat aika kauheita. Hahmot ovat teinejä, kyllä, mutta tekevät siitä huolimatta käsittämättömän itsekkäitä päätöksiä tavoitellessaan milloin mitäkin (pääsääntöisesti lähimmäisenrakkautta).

Tästä nurinasta huolimatta täytyy kuitenkin sanoa, että tulen varmaan lukemaan myös sarjan toisen osan. Homma jätetään ikävästi cliffhanger-meiningillä kesken ja myönnän kiinnostuneeni sen verran, että voisin lukea mitä jatkossa tapahtuu. Sitä paitsi tämä oli oikein nopealukuinen, joten vaikka toinen osa olisi kauhea ei sen lukemiseen kuluisi turhan paljoa aikaa.

Myös Niina ehti tv-sarjan jälkeen lukea kirjan ja vertailee niitä kiinnostavasti blogissaan.

Kass Morgan: The 100 (The Hundred #1)
Hodder, 2013. 323 s.
Kannen suunnittelu: Elizabeth H. Clark & Liz Dresner

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Lois Lowry: The Giver (The Giver Quartet #1)


Lois Lowryn The Giver (1993) päätyi osaksi kesän lukupinoani teemalla nuorten spefi-kirjat. Ja hyvä että päätyi. Koska se on oikein hieno ja kiinnostava kirja.

He had waited a long time for this special December. Now that it was almost upon him, he wasn't frightened, but he was... eager, he decided. He was eager for it to come. And he was excited, certainly. All of the Elevens were excited about the event that would be coming so soon. 
But there was a little shudder of nervousness when he thought about it, about what might happen. 
Apprehensive, Jonas decided. That's what I am.

Jonas asuu turvallisessa yhteisössä, jossa kaikki on mukavaa. Ihmiset viihtyvät. Ammatit päätetään yhteisön vanhimpien toimista, puolisoa ja lapsia voi hakea järjestelmältä. Kaikki on samanlaista. Jonaksen elämä kuitenkin mullistuu, kun hänet valitaan yhteisön Receiveriksi, muistojen vastaanottajaksi, ja hän päätyy opiskelemaan hommaa The Giverin avustuksella. Yhtäkkiä yhteisön rakenteesta, maailman rakenteesta, alkaa paljastua seikkoja joista Jonas ei ollut tietoinen. Eikä ole kovin moni muukaan.

Olen kirjan luettuani hieman pihalla. Hyvällä tavalla. Ensinnäkin kirja oli todella nopea luettava, teksti rullasi silmien alla ja yhteisön elämästä oli huikean kiinnostavaa lukea. Lowry on myös osannut koota aikamoisen kerroskakun tarinastaan, koko ajan paljastuu jotain uutta ja hämmentävää. Yhteiskunnan rakenne on outo, utopistinen ja silti dystopinen. Vähän kuin Uljaassa uudessa maailmassa, mutta ei sitten kuitenkaan ollenkaan samanlainen.

Outoa kirjassa oli myös sen kuvitus. Tässä lukemassani vuoden 2008 painoksessa on Paul Coxin kuvitus, joka muistuttaa minua lähinnä jouluisesta Lumiukko-piirretystä. Ei sillä, että Lumiukossa olisi mitään vikaa mutta kuvat tuntuvat näin kypsän oloisessa kirjassa hieman lapsellisilta. Ne myös tuppasivat paljastamaan lukujen juonta etukäteen, mikä ehkä hieman harmitti.

Mutta niin. Huomaan edelleen muodostavani kirjasta mielipidettä. Pidin siitä, paljon. Mutta ajatuksia on myös paljon ja ne sekoittuvat nyt kaikkiin arkiajatuksiin niin, että homma on pelkkää mössöä. Joka tapauksessa varasin kirjastosta jo toisen osan. Odotan kiinnostuksella, miten yhteisön toiminta selkenee (ainakin toivottavasti, niin paljon kysymyksiä). Hyvä kirja.

Kirjasta tulee myös elokuva syksyllä, mutta aion harkita tarkkaan sen katsomista.

Kirjabingosta raksi ruutuun palkittu kirja.

Liina, jonka ansiosta tämän nyt vihdoin luin, kirjoittaa blogissaan koko Giver-sarjasta.

Lois Lowry: The Giver (The Giver Quartet #1)
Alunperin julkaistu 1993. HarperCollins, 2008. 240 s.
Kansi: kirjaston tarra peittää tiedon

tiistai 29. heinäkuuta 2014

F. Scott Fitzgerald: The Great Gatsby (suom. Kultahattu)


F. Scott Fitzgeraldin klassikkoteos The Great Gatsby (1925) alkoi kiinnostella viime vuonna, kun joka kadunkulmassa törmäsi samaisen elokuvan mainoksiin. Mies löysi kätevästi kirjan iBooksin ilmaisvalikoimasta ja jonain luppohetkenä aloin sitten lukea opusta yllätyksekseni matkapuhelimen näytöltä.

Lähtökohtaisesti odotukseni kirjasta olivat määrittelemättömät. Tietämykseni siitä rajoittui lähinnä elokuvasta näkemiini trailereihin ja siihen, että aina kun ajattelin sitä näin DiCaprion hymyilevät kasvot. En tosin nyt osaa sanoa yllätyinkö iloisesti vai yllätyinkö lainkaan. En myöskään osaa varsinaisesti sanoa, pidinkö tästä kirjasta. Vähintään se oli kiinnostava.

Kertojana toimii Nick Carroway, nuori mies joka on muuttanut West Eggin lähiöön ja pendelöi sieltä päivittäin New Yorkiin töihin. Vähitellen hän saa tietää naapurissa asuvasta herrasmiehestä, Gatsbysta, joka järjestää prameita juhlia ja alkaa kohdella Nickiä pian ystävänään. Samalla selviää, että Gatsbyllä ja Nickillä on yhteisiä ystäviä ja vähitellen kirjassa alkaa kehittyä jos jonkinlaisia kolmio- ja jopa neliödraamoja.

Kaikki on lopulta kuitenkin hyvin hienostunutta. Nick suhtautuu ympärillään riehuviin tapahtumiin varsin tyynesti tarkkaillen. Tämä antaa kirjalle mystisen tunnelman, utuisen, ulkopuolisen ja sitä kertoja onkin. Hänen elämänsä tuntuu matavan omaa rataansa, ehkä vaatimattomampaa kuin ympärillään. Nick ei kuitenkaan tunnu haikailevan suurempia ja pysyy siksi myös jollain tavalla luotettavan oloisena, vakaana.

Olen edelleen The Great Gatsbystä hieman hämmentynyt ja vaikuttunut, vaikka lukemisesta on jo jonkin aikaa. En osaa täysin varmasti sanoa, mikä tässä kirjassa oli niin hienoa, mutta jotain siinä oli. Jotain omalaatuista.

Sanottakoon vielä, että The Great Gatsby lähenteli sellaista kirjan maksimipituutta, jota puhelimen näytöltä viitsisin lukea. Yllätyin kuitenkin positiivisesti järkevän kokoisesta fontista ja hyvästä käytettävyydestä, iBooksin kautta siis luin. Pitänee tutkia, löytyisikö tuolta myös muita lyhyitä klassikoita luettavaksi.

F.Scott Fitzgerald: The Great Gatsby
Alunperin julkaistu 1925. Walter Media Open Book Project, 2012. 203 s.
Kansi: James Martin

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Ryhmiksen Liisa toiseen otteeseen ja Suomenlinna-kuulumisia


Vietimme eilen lauantaina omaa perinteistä Suomenlinna-päiväämme, johon kuuluu jos jonkinlaista puuhaa. Homma tosin alkoi tänä vuonna poikkeuksellisesti vaateostoksilla, kun toisen housut hajosivat mystisesti juuri kotoa lähtiessä ja toinenkin kaipasi vähän erilaista vaatetusta päivän kuumuuteen.

Lopulta pääsimme kuitenkin Kauppatorille, jossa myöhäinen aamiainen nautittiin perinteisesti Toripoikien kojulla. Lihistä ja possumunkkia naamariin, kahvi oli ehkä turhan lämmin valinta mutta menihän sekin. Suomenlinna-eväiksi hankimme vielä lähimmästä kojusta herneet (samasta kojusta hankittu viimeiset neljä vuotta) ja kotileipomon kaalipiirakkaa ja rahkapullia.

Aika moni muukin oli päättänyt lähteä kesäisenä päivänä Suomenlinnaan, mutta se ei haitannut. Meillä oli joka tapauksessa perinteiden mukaisesti suuntana taas Ryhmäteatterin päiväesitys. (alkuperäisen ja pidemmän pöpinätekstin siitä voi lukea täältä) Sitä ennen ehti kuitenkin syödä jäätelöä (Polka-jäätelö, en tiennyt että sitä saa enää!) ja hakea yhden geokätkön.


Liisan päiväesitys oli loppuunmyyty eikä ihme kun sää oli tällainen. Hyvät paikat ehdittiin kuitenkin napata. Huomasin tässä toista kertaa katsoessa, että esitys tuntui hieman napakoituneen. Visuaalisesti koko homma oli aivan yhtä näyttävä kuin aiemminkin. Lisäksi kun nyt luki molemmat kirjat pohjalle, osasi aivan eri tavalla arvostaa esitykseen tehtyä sovitusta. Tässä teatteriversiossa kuitenkin tapahtuu jotain muutakin kuin "vain" hahmojen tapaamista ja unimaailman pointti on jotenkin selkeämpi.

Kehtasi siis katsoa toisenkin kerran. Ensimmäistä kertaa tosin myös linnoituksessa oli kuuma, joten toppavaatteita ei enää taida tarvita edes iltaesityksissä. Ylimääräinen hatunnosto siis myös näyttelijöille, joilla varmasti oli vielä helteisemmät olot lavavalojen loisteessa.

Esityksen jälkeen painelimme vielä Kustaanmiekalle ja nappailimme matkan varrelta useamman kätkön. Eväätkin tuli syötyä. Lopulta suuntasimme takaisin kohti mannerta ja ravintola Fishmarketia, jossa kävimme tuhlaamassa lahjaksi saadun ravintolalahjakortin. Ei hassumpi mesta ja oikein kiva palvelu, peukkua siis myös sinne.

Nyt suunnitelmissa on uusi Suomenlinna-reissu syksymmälle. (jotta saisimme muun muassa rauhassa hakea ne pari puuttuvaa kätköä) Tämä suosikkipaikkani Helsingissä on joka tapauksessa visiitin arvoinen mihin vuodenaikaan tahansa.

lauantai 26. heinäkuuta 2014

Lewis Carroll: Alice's Adventures in Wonderland and Through the Looking Glass

Rikhardinkadun Liisa Ihmemaassa -näyttelystä.

Lewis Carrollin Alice's Adventures in Wonderland () eli Liisa Ihmemaassa valikoitui seuraavaksi lukupiirin yhteiseksi luettavaksi. Sattumoisin olin lainannut teoksen Rikhardinkadun Liisa-näyttelystä, josta kirjan lainasin kauniisti paketoituna yllätyslainana. (yllätysmomentti tosin oli sinänsä aika pieni, koska kaikki kirjat liittyivät Liisaan, mutta idea on ihana)

In another moment down went Alice with it, never once considering how in the world she was to get out again. 

Olen nyt kesällä viettänyt hirveän määrän aikaa Liisan kanssa, olenhan nähnyt kaksi kirjasta tehtyä teatteriesitystäkin. Tarina siis on tuttu. Liisa (tai Alice) seuraa valkoista kania kaninkoloon ja päätyy Ihmemaahan, jossa mikään ei ole aivan tavallista. Curiouser and curiouser, sanoo Liisakin unohtaen kieliopin kokonaan.

Kirjassa kohdataan paljon omalaatuisia hahmoja, kuten Irvikissa, Kaalimato ja Herttuatar pippuria käyttävine kokkeineen, Hullu hatuntekijä ja tietysti Herttakuningatar joka toivoo kaikilta pään poikki. Omapäinen Liisa pärjää omituisuuksien seassa kuitenkin varsin hyvin, vaikkei aina osaakaan varoa sanomisiaan ja saa hahmot tulistumaan. Eikä helppoa ole toisaalta sekään, kun koko muuttuu koko ajan eikä Liisa ole varma onko hän enää sama hän kuin aiemmin.

Liisan seikkailut ovat hauskaa, mutta samalla myös hämmentävää luettavaa. Liisan liikkuminen Ihmemaassa on hyvin satunnaista ja suurimman osan hahmoista kanssa hommassa ei päästä puusta pitkään. Tarina myös tuntuu loppuvan kuin seinään. Kirjan lukemista väritti sama tunne, kuin kun katsoin jokin aika sitten uudelleen Disneyn Liisa Ihmemaassa -animaation. Teos on viihdyttävä ja mielikuvituksellisuudessaan hurmaava, mutta jotain perin omituista ja jopa ehkä hieman vieraannuttavaa siinä on.

Lukupiirijutustelun jälkeen kuitenkin olen sitä mieltä, että tämä on aika viehättävä vaikkakin hyvin omituinen kirja.

Samaan syssyyn lukaisin Liisan seikkailujen toisen osan, Through the Looking-Glass eli Liisan seikkailut Peilimaassa, kun se kerran oli samassa painoksessa mukana. Liisa on tässä opuksessa vähän vanhempi ja päätyy uteliaisuuttaan kulkemaan läpi peilistä Peilimaailmaan.

Peilimaailman puolella pelataan shakkia ja Liisan täytyy päästä läpi pelilaudan tullakseen kuningattareksi Valkoisen ja Punaisen kuningattaren rinnalle. Matkalla tavataan jälleen kerran erilaisia loruhahmoja, kuten Tyyris Tyllerö ja Tittelitom ja Tittelityy. Kuten ensimmäisessä osassa myös tässä Liisa tapaa hahmoja ja sitten vain lähinnä liikkuu eteenpäin, kunnes kirja, no, loppuu.

Itseäni tässä yllätti eniten se, että Jappervokki esiintyi ainoastaan runossa ja nyt yritän miettiä että mistäs se näihin Liisa-variaatioihin tullut Jappervokin surmaaminen on keksitty. Tämäkin tieto varmasti löytyy internetin syövereistä, mutta jos joku osaa vastauksen kuin apteekin hyllyltä niin kertokaa pois.

Loppupeleissä pidin ensimmäisestä osasta ehkä kuitenkin enemmän kuin tästä toisesta. Valkoinen kani, kasvaminen ja kutistuminen sun muut olivat jännempää luettavaa kuin shakkilaudalla seikkailu ja piiitkien runojen kuuntelu.

John Tennielin klassiset ja välillä jopa pelottavat kuvitukset tuovat hyvää tunnelmaa molempiin kirjoihin. Mietin tässä myös, että kirjat huvittaisivat varmasti enemmän jos niissä muunnellut lorut tuntisi etu- ja takaperin. Sen tosin voi todeta, että näiden lukemisesta sai taas uutta näkökulmaa Ryhmäteatterin esityksen katsomiseen, menemme nimittäin tänään katsomaan sitä uudelleen.

Bingosta raksi ruutuun kannessa eläinkuva, koska onhan tuossa flamingo ja siili!

Lewis Carroll: Alice's Adventures in Wonderland  & Through the Looking Glass
Alunperin julkaistu 1856 ja 1871. Puffin Books, 1962. 347 s.
Kuvitus: John Tenniel

perjantai 25. heinäkuuta 2014

Robert Galbraith: Käen kutsu (Cormoran Strike #1)


Viime vuonna pohdiskelin, notta kannattaisiko tuo Robert Galbraithin eli J.K.Rowlingin salanimellä kynäilemä dekkari Käen kutsu (Otava, 2013) lukea. Homma vähän jäi, mutta kun Norkku kirjoitteli niin kiinnostavasti sarjan kakkososasta päädyin varaamaan tämän ensimmäisen osan Helmetin e-kirjapalvelusta. Kirja tupsahti lainattavaksi sopivasti lomamatkan kynnyksellä, joten ei kun kirja puhelimeen ja lukemaan.

Cormoran Strike on entinen armeijan sotilaspoliisi, joka nykyään pyörittää hieman rähjäistä etsivätoimistoa Lontoossa. Strike päätyy selvittämään nuoren mallin, Lula Landryn, kuolemaa, joka mediassa on julistettu itsemurhaksi mutta josta hänen veljellään Johnilla on epäilyksiä. Apuvoimiksi hommaan päätyy nuori ja etsivän ammatista haikaileva Robin, joka osoittautuu pian varsin päteväksi työssään.

Hitaasti etenevä tutkimus imaisee pian sekä etsivän että sihteerin mukaansa. Landryn kuolemaan tuntuu liittyvän aimo liuta henkilöitä ja kaikkia pitää toki haastatella ja tutkia. Mainiota. Vähitellen homma alkaa selvitä Strikelle samaan aikaan kuin myös yksityiselämän solmut tuntuvat aukeavan (tai menevän enemmän solmuun, miten sitä katsookin). Ilahduttavaa oli myös, että syyllinen säilyi itselleni loppuun asti yllätyksenä enkä kerrankin ollut pettynyt saadessani tietää ratkaisun.

En ole aivan varma, olinko lukenut tästä asiasta jo jostain blogista ja siksi kiinnittänyt siihen huomiota (jos "syyllinen" tunnistaa itsensä, saa paljastaa itsensä!) mutta huomasin hymyileväni Striken paikkakuvailuille. Karskin oloinen etsivä nimittäin kuvailee esimerkiksi värejä hyvin tarkasti (terrakotta, indigonsininen) ja käyttipä kerran sellaistakin termiä jota itsekään en tunnistanut. Tämä vaikutti hieman huvittavalta, Strike kun ei mikään kaunosielu tunnu olevan, mutta ei sinänsä kyllä haitannut lukemista.

Käen kutsu oli oikein viihdyttävää luettavaa ja vahvistaa mielipidettäni siitä, että kyllä se Rowling osaa kirjoittaa (vaikken niin siitä toisesta romaanista pitänytkään). Odotan kiinnostuksella Striken seikkailujen seuraavan osan lukemista, tällaisia leppoisia dekkareita lukee ilokseen.

Kirsi, johon myös luotan dekkariasioissa, on avannut kirjan taustoja enemmänkin. Amman kirja puolestaan innosti väittelemään itsensä kanssa, lopputulema silti positiivinen.

Bingoon dekkari! Ja Rikoksen jäljillä-haasteeseen toinen piste eli rikospaikka: vanha aateliskartano.

Robert Galbraith: Käen kutsu (Cormoran Strike #1; Cuckoo's Calling, 2013)
Otava, 2013. 436 s.
Suomentanut: Ilkka Rekiaro

torstai 24. heinäkuuta 2014

Liisa Vihmanen: Varpaille: Balettia koko elämä

Aikuisbaletin kevätesitys. Allekirjoittanut toinen oikealta, Tuomas otti kuvan.

En enää muista, missä ensin huomasin Liisa Vihmasen teoksen Varpaille: Balettia koko elämä (Kirjapaja, 2014). Sen kuitenkin tiesin, että halusin lukea kirjan. Olen nyt harrastanut aikuisbalettia kaksi vuotta ilman aikaisempaa lajitaustaa ja kiinnostus lukea suomalaisen baletin historiasta ja baletista yleisesti kiinnosti.

Parhaimmillaan balettitunti toimii työpäivän päätteeksi lähes meditatiivisena hetkenä. Tiedän, miten tunti etenee ja mitä tapahtuu seuraavaksi. Tiedän myös sen, että seuraavan puolentoista tunnin aikana kukaan ei kysy minulta mitään eikä pyydä mitään. Riittää, kun teen ne samat liikesarjat, jotka kaikki muutkin tekevät. Muuta ei tarvitse ajatella, ei juuri nyt. Voin pukea kaikki senhetkiset tunteeni liikesarjoihin, jotka ulospäin saattavat näyttää täysin tyyniltä.

Vihmasen teksti veikin tämän harrastajan heti mennessään. Varpaille on kirjoitettu rakkaudesta balettiin ja se näkyy. Lajin puutteille ei toki pelätä esittää kritiikkiä ja kirja on moniääninen, mutta kaiken takana on tanssin harrastamisen riemu. Vihmasen tekstiä on myös helppo lukea, se tuo baletin maailman helposti lähestyttäväksi. Kirjan kuvituksena on upeita valokuvia Virpi Lariston kotialbumista suomalaisen baletin historiasta ja Natalia Baerin ja Juha Reunasen ottamia uusia kuvia.

Kirjan luvut kertovat eri aiheista, kuten kuinka baletti on tullut Suomeen ja miten laji on vuosien saatossa kehittynyt kansainvälisesti tai millaista on olla ammatiltaan balettitanssija. Paljon kirjoitetaan myös lajin harrastamisesta ja sille omistautumisesta ja vaatimuksista, joita (ammattimaiselle) balettitanssijalle asetetaan. Toisaalta myös kerrotaan, kuinka balettia voi harrastaa kuka tahansa ja siitä olen aivan samaa mieltä. Harrastussalissa omalla vartalotyypillä tai ulkonäöllä ei ole väliä, Vihmanenkin toteaa että kauniisti tehty tendu on aina kaunis riippumatta siitä kuka sen tekee.

Vihmanen on myös haastatellut suurta joukkoa baletin piirissä toimivia ihmisiä. Ääneen pääsevät tunnetut nimet, kuten Kansallisbaletin entinen tähtitanssija Minna Tervamäki ja nykyinen taiteellinen johtaja Kenneth Greve. Toisaalta lajista ja arjestaan kertovat myös balettikoulun oppilaat ja heidän perheensä. Jos baletissa tähtää ammattimaiseen osaamiseen, on harjoittelu aikaavievää ja haastavaa eikä uhrauksilta vältytä - joku asuu jo yläasteikäisenä yksin Helsingissä, toinen ajaa balettitreeneihin monta tuntia. Lukion käynti siirtyy usein iltapuolelle, sillä tanssiharjoitukset ovat päiväsaikaan.

Varpaille pureutuu myös poikien asemaan baletin kentällä. Vaikka asenteet ovat muuttuneet, on tanssiva poika edelleen, ainakin joidenkin mielestä, jonkinasteinen kummallisuus. Toiset tanssilajit ovat hyväksytympiä kuin toiset ja balettia pidetään feminiinisenä, vaikka tutuja ei paljon näykään ja kärkitossuja eivät pojat edes käytä. Kirjassa haastatellut nuoret miehet kertovat harrastuksestaan kuitenkin innoissaan, vaikka monen taustalla on ollut ikävää kiusaamista ja jopa väkivaltaa. Asennemuutosta siis tarvitaan edelleen, mutta parempaan suuntaan ollaan menossa.

Voisin varmasti kirjoittaa tästä teoksesta enemmänkin, mutta ehkä annan teidän lukea sen itse. Minulle Varpaille tarjosi uutta tietoa lajin historiasta ja vahvistusta siihen tunteeseen, että kyllä tämä minun lajini on vaikka tässä vaiheessa aloittaneena ei kärkitossuille enää pääsisikään (enkä välttämättä edes haluaisi). Mainio tietoteos, suosittelen.

Marian mielestä kirja on kiehtovaa luettavaa myös balettiummikolle, Hennalle kirja toi lisäkipinää harrastuksen aloittamiseen.

Liisa Vihmanen: Varpaille: Balettia koko elämä
Kirjapaja, 2014. 156 s.
Kuvat: Natalia Bauer ja Juha Reunanen
Kannen suunnittelu: Tuija Kuusela / Stiili
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...