maanantai 6. lokakuuta 2014

Lavalta: Ehkä-tuotannon illassa Heli Meklin ja Beta (Mad House)

 In Your Mind. Kuva: Laurent Champoussin

Maanantai-ilta sattui vielä olemaan kulttuuririennoista vapaa, joten päätin extempore lähteä Suvilahteen katsomaan Ehkä-tuotannon iltaa, jossa oli luvassa kaksi Heli Meklinin teosta ja lisäksi Betan. Kannatti siis selvästi ostaa Mad Housen kuukausikortti, kun voi tehdä päätöksiä hatusta vetäen. Satunnainen lähtö aiheutti tosin tällä kertaa sen, etten tiennyt teoksista etukäteen mitään ja siten niitä tuli myös katsottua siitä näkökulmasta.

Illan aloitti Heli Meklinin In Your Mind, jossa lavalla nähtiin Meklin itse ja Anne Hiekkaranta. Bootsit ja stetsonit päässä lavalla astelevat Meklin ja Hiekkaranta esittävät omintakeista koreografiaansa. Lavalla nähdään laukka-askelia, kuullaan kantojen kopinaa ja riemukseni lassotaan jatkoroikilla lautalehmiä. Lopussa nähdään irrotteleva muotinäytöstä muistuttava kohtaus. Esitys tuntuu oudolta, mutta samalla kiehtovalta. En osaa verrata esitystä mihinkään näkemääni, mutta huomaan silti pitäneeni esityksestä.

Edellisen teosparina toimiva Move the way you like because I like the way you move toi lavalle Meklinin pariksi ohjaajana toimivan Ludovic Kerfendalin. Meklin ja Kerfendal tekevät yhdessä koreografisia harjoituksia ja tanssivat, vaikka esityksen alussa Kerfendal tekeekin selväksi että I'm not a dancer. Tanssitaustaa tai ei, Kerfendalin vapaamuotoinen liike tuo hymyn huulille ja saa hyvälle tuulelle. Lavalla nähdään versio diskotanssista (on muuten totta, että ei sitä diskomusiikkia juuri kuuntele kuin siellä diskossa), improvisoidaan lyhyitä koreografioita erilaisiin musiikkeihin ja nähdään Kerfendalin suunnittelema huikea loppuhuipennus. Kerfendal on lavalla vaivaantunut, mutta liikkeessä on vapautta ja iloakin satunnaisen turhautumisen ohella. Esityksen loppuessa olo on vapautunut.

Move the way you like because I like the way you move. Kuva: Laurent Champoussin

Kotona sitten luin*, kuinka Meklin on tehnyt teokset yhteistyössä Hiekkarannan ja Kerfendalin kanssa. Meklin vietti aikaa molempien kanssa tutkien kehollisuutta ja tehden erilaisia harjoituksia päätyen lopulta valmistamaan edelliset esitykset. Mahtavaa. Pidän ideasta hurjasti ja olen iloinen, että lähdin näitä katsomaan.

Illan viimeisenä esityksenä nähtiin Betan Viva Like Ever, lavalla esiintyivät Antti Jussila, Jari Kallio ja Anna Torkkel. Rehellisesti sanottuna tämä illan kolmas teos tuntui kaikista vieraannuttavimmalta. Makkaran syöminen lavalla, mystiset sienihattuihmiset ja ääneen luetut satumaiset katkelmat kameleonteista ja merileijonista eivät tuntuneet avautuvan. Alun pitkä hiljaisuus vaivaannutti. Vasta lopussa lavan muuttuessa siniseksi ja tilanteen rauhoittuessa, muuttuessa vähemmän kaoottiseksi, tuntui olo mukavemmalta. En oikein ymmärtänyt mitä teoksessa sanottiin ja olo oli varsin hämmentynyt.

Kuva: Beta

Palasin sitten tämänkin teoksen kohdalla lukemaan teoskuvausta facebook-tapahtuman sivulta ja koin jonkinlaisen ahaa-elämyksen. Jos teoksen pointti oli kanssataiteilijoihin sekä nykytaiteen konventioihin kohdistuvan vihan ja katkeruuden kautta ryömiä kohti ekstaattista ja positiivista luomistilaa, saan vihdoin jonkin tarttumapinnan teokseen. En tiedä ymmärsinkö vieläkään enkä tiedä pidinkö varsinaisesti teoksesta, mutta jotenkin koen saaneeni jonkinlaisen tajuamisen hetken. Ja se riittäköön tällä kertaa.

Kiitos siis Heli Meklin ja kanssataitelijat sekä Beta ja tietysti Mad House mielenkiintoisesta maanantai-illasta!

*Extempore.fi-sivuilla on hyvä haastattelu Heli Meklinistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...