torstai 30. lokakuuta 2014

Lavalta: Paras mahdollinen maailma ja ehdotuksia vieläkin paremmasta (Teatteri Takomo)

Kuva: Kimmo Metsäranta

Ystäväni Heidi kysyi, lähtisinkö katsomaan Teatteri Takomoon syksyn uutuutta Paras mahdollinen maailma ja ehdotuksia vieläkin paremmasta. Ohjauksesta vastaisi Kaspar Hauserista tuttu Akse Petterson, käsikirjoituksesta Veikko Nuutinen. Mikä ettei, kai tämä on nähtävä ja tulisipa vihdoin tutustuttua myös Takomoon.

Esityksen loputtua olo on hieman kummallinen. Lavalla nähtiin paljon sellaista, jota kuvailisin ällöttäväksi. Toisaalta, olihan minua varoitettu. Esitys sisältää karkeaa kieltä, alatyyliä, alastomuutta ja huonoa makua, sanotaan kotisivuilla. Ja kuitenkin, kuitenkin esitys ei tuntunut luotaantyöntävältä, vaan siinä oli jotain todella hienoa.

Lavalla nähdään siis, in order of appearance, Jukka Ruotsalainen, Joonas Heikkinen ja Noora Dadu. Esitys alkaa rakentua jotenkin Kieslowskin väritrilogian, Himasen teoksen ja unelmatortun kautta teemoittain. Unelmista siirrytään luovaan intohimoon, johonkin jonka jo unohdin ja lopulta pelkoon. Esityksessä nähdään kohtauksia jonkinlaisista elämistä, paikoin aika karuista, lavalle maalaillaan hetkiä joissa karkeus korostuu.

Esityksen jälkeen jutellessa pohdittiin, että aika varmasti tässä oli viittausten verkosto ja alla jokin viesti. En tiedä, kaipaisin tähän kohtaan ehkä miestäni ja häntä näkemään tämän, hän on yleensä parempi verbalisoimaan nämä jutut kuin minä. Itselleni tästä jäi vähän sellainen fiilis, että se paras maailma ei välttämättä ole se paras, tai ainakaan se pyrkimys parempaan ei aina ihan onnistu.

Kerrontatavasta tykkäsin, siitä että lavalla seikkailivat koko ajan Jukka, Joonas ja Noora eri rooleissaan. Ja vaikka ne jutut olivat välillä ihan kamalia ja hirveitä ja en haluaisi välttämättä nähdä sellaisia asioita lavalla niin ei se nyt pari tuntia esityksen jälkeen tunnu ihan niin pahalta. Paitsi että ketsuppi lavalla on selvästi joku heikko kohtani, siitä tulee aina vähän huono olo. En kyllä oikeastaan tykkää ketsupista ruoassakaan.

Lisäksi oli aika hienoa huomata, että jos pahvikuvat asetetaan lavalle ja valaistusta himmennetään oikealla tavalla niin saadaan aikaan aika hieno 3d-efekti. Vähän pelkäsin että tässä on joku silmänkääntötemppu ja kohta ne liikkuu, mutta eivät sitten liikkuneetkaan. Ja ihan näin puskista totean vielä, että sielukuoro ja täytetty jänis hyllyn päällä jäivät mieleen.

Tämä teksti ei ole kovin koherentti, tiedostan sen. Mutta nyt en osaa kirjoittaa tästä esityksestä mitenkään muuten. Kiinnostava se oli.

Enkä voi vastustaa kiusausta sanoa tähän loppuun vielä, että olihan se Jukka Ruotsalainen aika sielukas (ihan oikeasti).

***

Hesarin Maria Säkö on kirjoittanut tästä kovin hienosti, sieltä siis koherentimpaa mielipidettä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...