keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Jenni Pääskysaari: Tyttö sinä olet...


Joskus on ihan hyvä kuulla näin aikuisikäisenäkin positiivisia asioita itsestään. Jenni Pääskysaaren Tyttö sinä olet... (Otava, 2015) haluaa kertoa kaikenikäisille tytöille mitä kaikkea olet ja voit olla, jos vain haluat ja uskallat. Esipuheessa nämä kohteena olevat tytöt voivat olla vaikka 10- tai 17-vuotiaita, mutta kyllä tällanen kohta 27-vuotias tyttökin tuli tästä kirjasta hyvälle tuulelle.

Kirja on jaoteltu lyhyisiin osioihin, jossa kerrotaan miten jo on tai voisi olla vaikkapa rakastettava, älykäs, vahva, luotettava tai supersankari. Lukijaa puhutellen Pääskysaari kannustaa uskomaan itseensä ja omiin kykyihinsä, etsimään lähelleen sellaisia ihmisiä jotka tuovat hyvää mieltä ja käyttäytymään niin, että muillakin olisi hyvä olla. Teos ei välttämättä tarjoa mitään uutta tai ihmeellistä, mutta se sanallistaa kuitenkin paljon hyviä asioita ja ajatuksia. Vaikkapa omana itsenä kelpaaminen ja oman itsemääräämisoikeuden tajuaminen ovat sellaisia asioita, joita ei voine toistaa liian montaa kertaa.

Pääskysaaren ajatusten lisäksi kirjassa esitellään lukuisia maailman menoon vaikuttaneita tyttöjä (tai naisia) ja haastatellaan useita suomalaisia naisia näyttelijöistä urheilijoihin. Pidin myös näistä pätkistä, sillä erityisesti haastattelupätkät tauottivat hyvin muita kirjan kappaleita ja toivat niiden ideoita ns. reaalimaailmaan.

Tyttö sinä olet... on lempeä, suorasanainen, ystävällinen ja kannustava pieni suuri kirja. Parhaimmillaan se voinee luoda itseluottamusta ja varmuutta, uskoa siihen että kyllä minä pärjään juuri sellaisena kuin olen ja voin saavuttaa niitä asioita joista unelmoin, jos vain teen niiden eteen töitä. Minulle tämä teos saattaisi toimia parhaiten sieltä täältä silloin tällöin luettuna, mutta myös putkeen luettuna tästä tuli kovasti hyvä mieli.

(On tosin paha sanoa, että mitä mieltä tästä olisi silloin teini-ikäisenä ollut, mutta eiköhän tästä olisi jotain tarttunut. Toivottavasti.)

Kristan(kin) mielestä tämä sopii kaikenikäisille, Kia puolestaan luki kirjan pienistä ennakkoluuloista huolimatta.

Jenni Pääskysaari: Tyttö sinä olet...
Otava, 2015. 140 s.
Kuvitus: Nana Sjöblom

2 kommenttia:

  1. Tämä on kyllä mielenkiintoinen kirja. Toisaalta ilahduin kovasti, että tällainen kirja on kirjoitettu kaikille tytöille (ja naisille), mutta toisaalta skeptikkona mietin, että ainakin teininä olisin itse hymähdellyt tietyille luvuille. Toisista olisin kyllä varmasti jo silloin saanut ahaa-elämyksiä ja voimaakin.

    VastaaPoista
  2. Minäkin pidin tästä. Ihana pieni kirja!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...