keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Saara Turunen: Broken Heart Story


Olen anteeksipyynnön velkaa Saara Turuselle ja Q-teatterille. Kävin syksyllä 2011 katsomassa Q:ssa Turusen näytelmän Broken Heart Story ja lähdin sieltä hämmentyneenä. Esityksestä kirjoittamani juttu on laimea. Jälkeenpäin olen ajatellut, että BHS on ollut sellainen Q-teatterin esitys, josta en ole pitänyt. Jotain on jäänyt kuitenkin päähän kytemään, koska näytelmän tullessa vastaan Kallion kirjaston hyllyssä poimin sen mukaani.

Kirjailija, viiksekäs nainen, istuu romahtamispisteessä olevassa talossa ja kertoo, kuinka kadotti Sielunsa. Kirjailija haluaisi kirjoittaa vakavista aiheista, kun taas Sielu kaipaa puhetta tunteista. Tiet eroavat, kumpikin yrittää olla onnellinen tahoillaan, löytää oman tiensä. Kaiken lisäksi kaapista kuuluu omituista ääntä.

Broken Heart Story (kirja kerrallaan, 2011) ei toki ole aivan helppo näytelmä. Juonitiivistelmää en osaa tehdä, kohtaukset vilisevät silmissä ja päässä. Keskiössä kuitenkin Kirjailija Sieluineen ja hahmot jotka he kohtaavat ja taustalla kuoro, aina äänessä. Kuitenkin luin näytelmän lähes kokonaan yhden junamatkan aikana ja olin aivan koukussa. Miksi ihmeessä en ollut aikaisemmin tajunnut miten hieno teksti tämä on?

Lukiessa mieleen nousi kohtauksia Q-teatterin versiosta. Laura Birn Sieluna automainoksessa, Ylermi Rajamaa ja Lotta Kaihua jäykkinä vanhempina imureineen, Emmi Parviainen kissana. Elina Knihtilä viiksineen romahtamispisteessä olevassa talossa. Selvästi näytelmä on siis tehnyt vaikutuksen. Samalla muistan kuitenkin myös ketsupin. Kirvesmurhaajan ketsupin, ketsupin joka paikassa ja monessa kohtauksessa. Ja joudun myöntämään, että minä en yksinkertaisesti siedä ketsuppia lavalla. Siitä tulee ikävä olo, se työntää heti luotaan. Ja väitän, että sen takia jäi myös Broken Heart Story sinä eräänä marraskuun iltana etäiseksi. Kirottua,

Siis: kiitos Saara Turunen hienosta näytelmätekstistä ja Q-teatteri mieleenpainuneesta teatterielämyksestä. Joskus ketsuppi voi vain tuntua ylitsepääsemättömältä esteeltä.

Saara Turunen: Broken Heart Story
Kirja kerrallaan, 2011. 70 s.
Kansi: Ville Seppänen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...